Anni Rissanen on reipas ja rempseä varhaisiän musiikkipedagogi suoraan savon sydämmestä. Metropolia AMK:sta pian valmistuva musiikin varhaiskasvatukeen ja taiteen soveltavaan käyttöön erikoistuvalle Annille tärkeää muskarimaailmassa on elämyksellisyys ja yhdessä tekeminen. Anni kiertelee suomea lastenmusiikkiyhtye Virsvälkän laulajana ja pyrkii kehittämään itseään monipuolisena muusikkona esimerkiksi opettelemalla soittamaan mahdollisimman montaa instrumenttia. Musiikissa Annille on tärkeintä se voima, joka tempaisee mukaansa vahvojen rytmien ja upeiden harmonioiden syleilyyn. Musiikki yhdistää ja tuo hyvän mielen, ja tätä tunnetta hän haluaa pedagogina viedä eteenpäin jokaiselle yksilölle.