Kallion Musiikkikoulu tarjoaa Suzuki-opetusta viulussa, pianossa ja syksystä 2025 lähtien myös sellossa.
Ilmoittautuessasi Suzuki-tunneille, kirjoita ilmoittautumislomakkeen "muuta"-kohtaan, että toivot Suzuki-opetusta.
Suzuki-metodi on kasvatusfilosofia ja opetusmenetelmä, jonka kehitti
japanilainen Shinichi Suzuki (1898–1998).
Se perustuu ajatukselle, että jokainen lapsi voi oppia soittamaan samoin kuin hän oppii
puhumaan äidinkieltään, matkimalla ja kuuntelemalla. Kun lapsi saa kasvaa
oikeanlaisessa ympäristössä, jossa kannustetaan, harjoitellaan ja kuunnellaan musiikkia
säännöllisesti, hän saa vahvan alustan musiikin harjoittamiseen ja sen omaksumiseen.
Vanhemman läsnäolo on äärimmäisen tärkeä ja suuressa roolissa lapsen
soittoharrastuksen alkumetreillä ja myöhemmässäkin vaiheessa.
Myös vanhempi saa koulutusta soiton alkeisiin, kotiharjoitteluun sekä lapsen kanssa
työskentelyyn. Soittotunnit ovat samalla yhteistä mukavaa aikaa vanhemman ja lapsen
välillä. Vanhemman on myös näin helpompi ohjata lasta kotona kotiharjoittelussa ja tukea
lasta soittoharrastuksessa.
Suzuki-metodi perustuu matkimiseen, samoin kuin pieni lapsi oppii parhaiten matkimalla ja
kuuntelemalla. Samoin toimitaan alkuun pienen lapsen kanssa soittoharrastuksen
alkaessa. Suzuki-soittotunnit voi aloittaa jo jopa 3-4-vuotiaana. Vahva rytmiikka opitaan jo
pienestä pitäen ja kuuntelulla tässä vaiheessa on iso merkitys.
Kappaleet opitaan alkuun korvakuulolta ja nuotinluku tulee heti mukaan kun lapsen luku- ja
kirjoitustaito karttuvat.
Opetusmateriaalina käytetään Suzuki-vihkoja, joita soitetaan ympäri maailmaa. Tämä
mahdollistaa myös yhteiskonsertit sekä kansainväliset leirit ulkomailla. Lisäksi käytetään
aivan kaikkea perus materiaalia, nuotinluvusta etydeihin ja muihin kappaleisiin.
Suomessa on korkeatasoinen opettajille suunnattu Suzuki-koulutus, jossa jo valmistuneet
opettajat erikoistuvat vuosia kestävässä koulutuksessa Suzuki opettajiksi.
Suzuki-metodi on ihanan lapsilähtöinen. Leikki on lapsen työtä ja niin myös Suzuki-
menetelmässä opitaan leikin, laulujen ja lorujen kautta.
Positiivinen ja kannustava ilmapiiri sekä soittotunnilla että kotona on äärimmäisen tärkeää.
Suzuki-menetelmä on kasvatusfilosofia, joka tähtää lapsen kokonaisvaltaiseen kasvuun.
Musiikin siivin olemme osa koko lapsen kasvatuksen polkua.
”Jos lapsi kuulee hyvää musiikkia syntymästään saakka ja oppii soittamaan sitä itse,
hänen herkkyytensä, käytöksensä ja kestokykynsä kehittyy. Hän saa kauniin sydämen.”
-Shinichi Suzuki
Ada Alakärppä-Tiitto
Musiikkipedagogi,
Suzuki-viulunsoiton opettaja
Kallion Musiikkikoulu, Agricolankatu 4
Kallion ala-aste, Neljäs linja 11-15